maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Voitto ja häviö

Puolue koki eilisiltana rökäletappion. Mirka koki sen sijaan erittäin hyvän tuloksen, 1890 ääntä, vaikka puolue kaatuikin kolisemalla. Koko porukkamme saa siis olla erittäin tyytyväinen tehtyyn työhön. Istuneiden kansanedustajien lisäksi Mirkan edelle ylsivät vain eduskuntaan noussut Päivi Lipponen, nipinnapin pudonnut Jacob Söderman ja Osku Pajamäki. Sijoitus koko Helsingin kaikkien puolueiden ehdokkaiden välisellä listalla oli 43. ja se on hyvin se! Oppositiosta sitten vaalivoittoon neljän vuoden päästä ;)

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Nyt äänestämään. 74, ole hyvä!

Eilinen päivä vaalitöissä ja ilta baareja ehdokkaan kiertämässä menivät erinomaisesti. Ihmiset olivat hyvällä mielellä ja kysyjiä ja juttelijoita riitti. Olimme jopa hämmentyneitä, kun meidän ei baarissa tarvinnut yrittää hakea ihmisiä juttelemaan ehdokkaan kanssa, vaan aina joku tunnisti Mirkan ja tuli paikalle juttelemaan ja sitten seuraava ja niin edelleen.

Tänään tehdään unemista totta. Varmistetaan ehdokkaan, jolle ihminen on tärkein, läpimeno eduskuntaan. Nyt kaikki joukolla äänestämään. Muista numero 74, ole hyvä!

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Miksi Mirka?

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Vaalivalvojaisten paikka muuttunut!

Mirka Oksan vaalivalvojaisten paikka on muuttunut, eli bileet alkavat
sunnuntaina klo 19 JHL:n päivähoitoyhdistyksen tiloissa, Sörnäisten rantatie
7 B 35, Hakaniemessä. Sieltä siirtyminen Paasitorniin n. klo 21 aikoihin,
kuten suunnitelmissa aiemminkin oli. Tervetuloa!

Tiedote: Vanhukset tarvitsevat oman puolestapuhujan

Tiedotusvälineille
16.3.2007

Kansanedustajaehdokas Mirka Oksa:
Vanhukset tarvitsevat oman puolestapuhujan

- Suomi tarvitsee vanhusasiainvaltuutetun. Vanhusasianvaltuutettu toimisi
vanhusten aseman ja ihmisoikeuksien vahvistamiseksi yhteiskunnassa, aivan
kuten lapsiasiavaltuutettu jo nyt toimii lasten aseman puolesta,
kansanedustajaehdokas, lähihoitaja ja sosionomi Mirka Oksa (sd.) ehdottaa.

Vanhusasiavaltuutettu seuraisi vanhusten elinolosuhteita, lainsäädäntöä ja
päätöksentekoa sekä arvioisi vanhusten hyvinvoinnin ja oikeuksien
toteutumista yhteiskunnassamme.

- Yhä useampi suomalainen saavuttaa seuraavien vuosien aikana eläkeiän. Se
on rikkaus, mutta samalla väestön ikääntyminen luo uudenlaisia ongelmia
hyvinvointiyhteiskunnalle. Keskusteluun tarvitaan oikeita konkreettisia
avauksia, Mirka Oksa sanoo.

- Tällä hetkellä vanhustenhoidon puutteet ovat kiistattomat.
Vanhusasiavaltuutettu voisi osaltaan puuttua ongelmiin ja kehittää
vanhusten oikeuksia.

-----------
Lisätietoja:
Mirka Oksa os. Vainikka
040 522 4378
mirka@oksa.info

Tukiryhmän haastattelussa aluetoimitsija Tero

Tero sanoo ytimekkäästi sen, minkä me tukiryhmässä tiedämmekin: miksi Mirkaa kannattaa äänestää

Tukiryhmän haastattelussa Jouni

Mikä Jounille on tärkeää? Millä perusteella ehdokas valitaan?

Tukiryhmän haastattelussa Mirkan vanhemmat

Äiti ja Isä:



Veli:

Tukiryhmän haastattelussa tutkimusinsinööri Terttu Peltonen

Mirka Oksan tukiryhmän haastattelussa Terttu Peltonen. Tutkimusinsinööri kertoo mitkä asiat ovat hänelle tärkeimpiä ja millä perusteella hän äänestää tulevissa vaaleissa.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Tukiryhmän haastattelussa koillisen konkarit

Mirka Oksan tukiryhmän haastattelussa koillisen konkarit kertovat miksi Mirka on heidän ehdokkaansa eduskuntaan.

Tukiryhmän haastattelussa Tuula Jurmu

Kuuntele mitkä asiat ovat pääluottamusmies Tuula Jurmulle tärkeitä ja miksi hän äänestää Mirka Oksaa.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Tukiryhmän haastattelussa Toni

Kuuntele minkälaisia ajatuksia Tonilla on:

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Tukiryhmän haastattelussa: Meeri

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Nyt äänestämään!

Ennakkoäänestys on alkanut, mistä kaikki varmaan jo ovatkin tietoisia. Nyt saa siis äänestää!

Ehdokkaamme kampanja on hyvässä lennossa. Kannatus pitää kuitenkin vielä saada ääniksi asti. Siis Mirka Oksa, numerolla 74, olkaa hyvä!

Jotta varmistamme Mirkan läpimenon eduskuntaa, on hyvä levittää tätä äänestyskehotusta kaikin käytettävissä olevin keinoin: blogeissa, sähköposteissa ja suoraan tuttaville suositellen. Ratkaiseva askel otetaan nyt!

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Mirkan TV-kampanja alkaa huomenna klo 7.30!

Huomenna aamulla starttaa ennakkoäänestyksen lisäksi Mirkan TV-kampanja Maikkarilla! Ensimmäisen mainoksen voi bongata huomenaamuna Huomenta Suomen mainoskatkolta klo 7.30. Tässä mainos nettiversiona:



Muita esitysaikoja MTV3-kanavalla ovat esimerkiksi seuraavat:

- 7.3. klo 9.10, Hollyoaksin tauko
- 8.3. klo 7.30 Huomenta Suomen tauko
- 8.3. klo 10.10 Emmerdalen 2.esityksen tauko
- 9.3. klo 7.00 Huomenta Suomen tauko
- 10.3. klo 12.20 Salkkareiden 2. esityksen tauko
- 10.3. klo 16.55 Simpsoneiden tauko
- 12.3. klo 8.00 Huomenta Suomi
- 13.3. klo 15.20 Teho-osaston 2. esityksen tauko

Ihminen tulee AINA ensin -seminaari huomenna!


Muistathan, että tukiryhmän kokous alkaa samassa paikassa klo 17.30! Tervetuloa!

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Miehet, teitä tarvitaan vaalityöhön!

Koska eihän tästä nyt tule yhtään mitään ;)



p.s. Muistattehan ilmoittautua vaalipäällikölle vaalityöhön, kuten äsken meilissä pyydettiin!

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Vaalipiälikkö vaalikentältä

Eli vaalipäällikön vaalitervehdys lauantain kentiltä:

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Vaalityön tohinassa

Maaliskuinen tihkusade ei ollut esteenä tämänpäiväiseen onnistuneeseen vaalityöhön. Aamulla suuntasin Tapulinkaupunkiin nuorisotalolle, jossa oli luvassa perhetapahtuma. Käytännön järjestelyiden jälkeen oli aika opetella miten ilmapallo saadaan täytettyä heliumilla – myös niin, että aine pysyy pallossa. Tohina oli melkoinen ja ahkeria auttajia löytyi. Yhdentoista maita paikalle saapui Ilkka Taipale erittäin herkullisen sipulikeiton kera.

Hommassa avustaessa ja ilmapalloja jaellessa oli ilo huomata porukan positiivinen ja reilu henki. Ehdokas itse, Mirka, jutteli eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa. Tiukkaa keskustelua sain itsekin käydä niin sosiaalidemokraattisista arvoista, Heinäluoman pääministeri kyvyistä kuin vaalien alla vallitsevasta vaikuttamisesta.

Tapulinkaupungista suuntasimme Kontulaan, jonne tuli myös lähialueen innokkaita tukiryhmäläisiä mukaan Tapio Havaston johdolla. Ilmapallot tekivät kauppaansa niin paljon kuin niitä ehdimme tehdä. Päivän jälkeen jäi mieleen pyörimään tiukka keskustelu maahanmuuttajista. Eräs setä kun oli sitä mieltä, että ”ulkomaalaiset ryöstää suomalaisten työpaikat”. Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta mielestäni olemme kaikki ehdottomasti samanarvoisia taustasta riippumatta!

Ihminen tulee aina ensin – myös vaalityössä. Tukiryhmäläinen on nyt värjännyt itse ehdokkaan hiuksetkin päivän päätteeksi ja lähdemme jatkamaan vaalityötä myöhään yöhön.

Kiitos teille kaikille loistaville tukiryhmäläisille - jaksetaan vielä painaa, että saadaan Mirka eduskuntaan!

perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Haastattelussa: Riina - äiti, duunari, yrittäjä

Tukiryhmän haastattelussa Riina, joka tasapainoilee kodin ja työn välissä hoitaen pikku-Luukasta ja samalla tehden töitä niin yrittäjänä kuin palkkatyöläisenäkin. Mikä on Riinalle tärkeää?