keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Mirka ehdolla JHL:n vaaleissa

JHL:n edustajistovaalit 25.10. - 10.11.2006 - Mirka on ehdokkaana numerolla 31.

Mirkan mielestä inhimillisyys on turvattava työelämässä. Kolmikantayhteistyö on hyvä tapa edistää työelämän inhimillisyyttä ja työntekijöiden hyvinvointia. Muun muassa näistä syystä olen ehdolla Jhl:n edustajistoon.

Ratkaisut on sovitettava ihmisen mukaan, ei järjestelmien. Kaikki ei voi olla kaupan. Ihminen tulee AINA ensin. Ei ole mitään syytä, miksi julkinen palvelu olisi kalliimpaa tai tehottomampaa kuin yksityinen. Palkalla on tultava toimeen.

Valitse myös JHL:n vaaleissa:
MIRKA OKSA
(lähihoitaja, sosionomi (amk), kahden pikkumiehen äiti)

*************
Julkisten ja hyvinvoitiliiton helsinkiläisten ehdokkaiden vaaliohjelma

JHL:N EDUSTAJISTO PÄÄTTÄÄ TÄRKEISTÄ ASIOISTA – ÄÄNESTÄ POSTIVAALISSA 25.10-15.11.2006

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto - JHL on maamme suurin ammattiliitto. JHL:n toimintaperiaatteen voisi tiivistää: ”Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.” Ihan kuin jalkapallo-ottelussa, yhdessä hyvällä joukkuehengellä tuomme voiton kotiin. JHL:n edustajiston vaalit ovat nyt ovella, joten kynä käteen, raapusta ehdokkaasi numero vaalilippuun ja laita vaalilippu postiin. Ei ole vaikeaa, joten toimi!

1. Ahneus on syvältä
Yksityistäminen ei ole tie onnelaan - pikemminkin päinvastoin. Markkinoiden armoilla eläminen ja jatkuva voitontavoittelu vaikuttavat työntekijöiden elämään kiirettä ja suorittamista lisäten - usein laadun kustannuksella. JHL:n tuleekin hillitä ahneutta suomalaisilla työmarkkinoilla ja edistää samalla solidaarisuutta. Naapurin pahoinvointi vaikuttaa väkisinkin meihin. Kaikki ei ole kauppatavaraa – Kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut.

2. Tavoitteena kiireetön työpaikka
Työhyvinvointi on keskeinen vastaus tulevaisuuden haasteisiin ja niihin vastaamiseen. JHL:n tulee olla vaikuttamassa työhyvinvointiin ja –ilmapiirin, vaatien hoivaa hoitajalle, laatua ja resursseja. Työpaikoilla ei voida toimia vain talouden ehdoilla. Sijaiset kehään! Yhden ihmisen ei tarvitse tehdä kolmen töitä – ei nyt eikä tulevaisuudessa. Selviydytään kunnialla – pistetään päättäjät kuuntelemaan suomalaisen hyvinvoinnin ääntä, JHL:n ääntä!

3. Perseet penkkiin, jos tilanne vaatii
Kansainvälisesti vertaillen Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin. Kuten olemme nähneet, niin rohkeus ratkaisee vaikuttamistyössä. JHL:lle on erityisen tärkeää toimia niin, että sopimusyhteiskunta säilyy. Yhteistyö ja sopiminen turvaavat oleellisesti alojemme työntekijöiden tulevaisuuden. Kuitenkin jos yhteistyö tarkoittaa, että todellisuudessa työntekijöitä ei kuunnella ja asiat vain heikkenevät, on otettava ikävämmät keinot käyttöön. Vastuullista on olla joskus vastuuton, kun puolustetaan hyvinvointia. On muistettava, että liian kiltit tytöt eivät saa mitään. Ilman hampaita ei voi purra ja JHL ei saa olla tulevaisuudessa hampaaton. Tarpeen vaatiessa me puremme.

Jokainen jhl:läinen on ammattilainen. Laita ammattilainen asialle ja äänestä Jhl:n edustajisto vaaleissa 25.10-15.11.2006. Nää ei ole arpajaiset, arpa ei ratkaise vaan vaaliliput. KÄYTÄ ÄÄNTÄSI!

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Terveisiä vaalikoulutuksesta!


Viikonloppuna oli ehdokkaille ja vaalipäälliköille tarkoitettu puolueen koulutus Nuuksiossa, Elohovissa. Kuuntelimme tulevia linjauksia ja vaaleissa tiedossa olevia haasteita sekä työskentelimme pienryhmissä.

Saimme valtavasti aikaan Mirkan kanssa. Vaikka kampanja onkin muotoutunut jo pitkään ja monissa perusasioissa olemme melko pitkällä, oli hyvä eristäytyä muusta maailmasta ja käydä kunnolla läpi, että tässä se nyt on, ollaanko sillä tiellä jolla halutaan olla. Muutaman kerran inspiraation iskiessä jouduimme livahtamaan kokoustiloista ulos, että saimme käytyä läpi mieleen tulleet asiat ilman, että häiritsimme muita supattelullamme. Kampanja alkaa hahmottumaan mieluisaan suuntaan ja tämä viikko kuluu siten, että työskentelemme tahoillamme hioen loppuun aikataulutusta, asiasisältöä ja muuta vielä vaiheessa olevaa.

Pienryhmätyöskentely oli todella hauskaa, sillä meitä oli ryhmässä ehdokkaita ja vaalipäälliköitä eri puolilta Uuttamaata. Muutamia hyviä ideoitakin tuli esimerkiksi jalkatyön tekemisen suhteen. Se koulutuksen päätarkoitus oikeastaan onkin: yhteinen aivoriihi. Kun käydään yhdessä suunnitelmia läpi, kaikki saavat ideoita, joilla oma vaalityö voidaan toteuttaa paremmin. Siitä hyötyy koko ehdokasjoukko ja siten koko puolue.

Toinen hieno puoli koulutuksissa on se, että saa yhteisvoimasta lisäpontta vaalityöhön. Joskus vaaleja tehdessä voi tuntea olevansa varsin yksin (tai siis kaksin :), mutta tällaisissa tilaisuuksissa muistaa taas, että hei, meitähän on paljon ja kaikki teemme yhdessä työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Teimme tukiryhmän tapaamisten osalta päätöksen, että seuraava koko tukiryhmän tapaaminen on joulukuussa. Tuolloin tehdään aivan viimeiset silaukset kampanjaan ja aletaan valmistautumaan todenteolla tammikuun starttiin. Tässä välissä marraskuun aikana kokoonnumme pienryhmissä: talousporukka, viestintäporukka, mainontatiimi jne. Tietoa pienempien ryhmien kokoontumisista tulee sähköpostilistalle ja tänne.

Kiitokset koulutuksesta puolueelle ja vetäjällemme Arto Virtaselle erikoismaininta myös kärsivällisyydestä ;) Kuvat ovat postissasi!

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Tukea tarvitaan!

Kiitos tukiryhmäläisille viimeisimmästä kokouksesta! Seuraavan kerran kokoonnumme marraskuun puolella ja sillä välillä kerätään kaikki ahkerasti tukea. Suoraan sanottuna rahasta on pulaa, eli kaikki kanavat käyttöön, jotta saadaan kerättyä riittävä määrä pätäkkää kunnon kampanjaan! Mikäli siis tiedät tahon, jonne tukianomuksen voisi lähettää, laita infoa tulemaan joko Mirkalle mirka@oksa.info tai minulle mirva@haltia.net.

Rahalahjoituksia voi laittaa suoraan tukiyhdistyksen tilille:
Kelaa elämääs ry 554223-2175367.

Mirkan eduskuntavaalien etenemisestä kertovalle sähköpostilistalle pääsee liittymään lähettämällä sähköpostia osoitteeseen:
outi.niemela@helsinki.fi

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Tukiryhmän AGENDA

Hei ihanat & innokkaat tukiryhmäläiset! Tässä tämän päivän kokouksen agenda:

Tukiryhmän AGENDA 11.10.2006

1. Ajankohtaiset asiat
- piirikokous: meillä on ehdokas :)
- talous
- muuta?

2. Mirkan kulma
- eduskuntavaalitilanne: suunnitelmat, puolueen toimenpiteet ja mahdollisuudet

3. Mediat
- mainoslinjakeskustelua: maanantain mainos & tulevaisuus
- puolueen linjat?
- infoa mediamahdollisuuksista

4. Profiili & Teemoitus
- löytyykö superteemaa työhön?
- ehdokastietolomakkeen läpikäynti imagon näkökulmasta: ”Duunariäiti vai lähi(ö)mutsi?”

5. META

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Mirka kiittää :)

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Mirka ehdolle!

Mirka Oksa eduskuntavaaliehdokkaaksi

Helsingin sosialidemokraatit ry on pitänyt 7.10.2006 ylimääräisen piirikokouksen, jossa se on päättänyt vuoden 2007 eduskuntavaaliehdokkaistaan. 25.9.2006 varmistuneen jäsenvaalin tuloksena eniten ääniä saaneet ehdokkaat valittiin eduskuntavaaliehdokkaiksi. Piirikokous totesi jäsenvaalin tuloksen ja ehdokasjoukon kattavaksi, eikä näin ollen katsonut aiheelliseksi käyttää oikeuttaan vaihtaa ehdokkaita ylimääräisessä piirikokouksessa. Mirka Oksa oli 21 asetetun eduskuntavaaliehdokkaan joukossa.

Mirka Oksa on ainut koillishelsinkiläinen eduskuntavaaliehdokas. Muista alle kolmekymmentä vuotiaista ehdokkaista Mirka poikkeaa sillä, että hän on suorittanut kaksi ammatillista tutkintoa ja työskennellyt opiskelun ohella. ”Pakko myöntää, minä jos kuka tiedän, millaista on kitkuttaa opintotuella, palkalla ja yrittää vielä opiskellakin. Eipä juuri koskaan kahdeksan tuntia riitä, saatika että vapaa-ajasta tai lomista olisi ollut tietoakaan”, kahdeksantoistavuotiaana yksin Tapaninvainioon muuttanut Mirka kommentoi. Nykyisin Mirka asuu poikiensa kanssa Tapulikaupungissa ja kokee palanneensa juurilleen.

Tällä hetkellä lähihoitaja ja sosionomi Mirka on hoitovapaalla työpaikaltaan SAKKI ry:stä, toimii Helsingissä varavaltuutettuna ja on liikepalvelulautakunnan varsinaisena jäsenenä. Sdp:ssä hän kuuluu puoluevaltuustoon, joka on puolueen ylin päättävä elin puoluekokousten välillä ja on toiminut muutaman vuoden Sdp:n piirihallituksessa. Puoluetoiminnassa Mirkaa on nähty vuodesta 2001 ja nuorisopuolella vielä vähän kauemmin.

Lisätietoja Mirka Oksasta:
Mirka Oksa p. 040 522 4378 tai mirka@oksa.info
vaalipäällikkö Mirva Haltia p. 050 565 8668 tai mirva.haltia@rauta.fi
Mirkan kotisivut: http://www.mirkaoksa.net
Mirkan blogi: http://mirkavainikka.blogspot.com
Vaalitukiryhmän blogi: http://vaaliviesti.blogspot.com

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Piirihallitus haluaa Mirkan listalle

Eilen pidetyssä kokouksessa Helsingin sosialidemokraattien piirihallitus esittää piirikokoukselle, että ehdokaslistaa täydennetään jäsenäänestyksen mukaisessa järjestyksessä sijojen 17-20 osalta eli Mirkaa ehdotetaan ehdokaslistalle.

Toivottavasti siis lauantain piirikokous jatkaa piirihallituksen valitsemalla tiellä ja tukiryhmän toiminta jatkuu aikaisempaakin positiivisemmissa merkeissä ja vaikka meillä onkin hauskaa, me teemme töitä tosissamme, jotta saamme tahtomme läpi ja siten Mirkan eduskuntaan.