perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Kohti kunnallisvaaleja

Heti eduskuntavaalien jälkeen oli selvää, että Mirkan eteen lähdetään tekemään töitä kunnallisvaaleissa 2008.

Helsingin piirin kunnallisvaaliehdokas jäsenäänestyksessä Mirka sijoittui sijalle 18, kun ehdokkaaksi pääsi 100 eniten ääniä saanutta. Kiitos kaikille Mirkaa äänestäneille!

Työ syksyn osalta on jo aloitettu. Sain itse Mirkalta pyynnön toimia toisena vaalipäällikkönä. Viime viikolla oli edellinen tukiryhmän kokous, jossa pohdittiin muun muassa rahoitusta, vaaliteemoja ja kampanja materiaaleja. Vaalipäälliköt kävimme myös piirin järjestämässä vaaliklinikassa hankkimassa lisävinkkejä kampanjaan.

Suurin työ kunnallisvaalien osalta tullaan tekemään syksyllä. Valmistelevaa työtä tullaan kuitenkin tekemään jo kesän aikana. Kaikki halukkaat ovat erittäin tervetulleita mukaan tukiryhmään. Kiinnostuksen tukiryhmä toiminnasta voi laittaa suoraan mirkalle osoitteeseen mirka@mirkaoksa.net. Kaikki apu on tarpeen, jotta Mirka saadaan läpi kunnallisvaaleissa!:)