Mirka Malmin sos.dem. yhdistyksen 60v-juhlassa
Kansanedustajaehdokas Mirka Oksa:Elinvoimainen Malmi saa koko Koillis-Helsingin kukoistamaan
Malmi on koillisen Helsingin keskusta, palvelujen ja liikenteen tärkeä solmukohta. Samalla Malmi joutuu kamppailemaan useiden suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillisten ongelmien kanssa, kansanedustajaehdokas Mirka Oksa (sd.) toteaa.
– Ikärakenteen muutos kohtaa koko Suomea ja tämä näkyy myös Malmilla. Palveluita – sekä julkisia että yksityisiä – on vielä, mutta tarvitaan työtä, jotta väestön ikääntyminen ei näy pian käytännössä palveluiden supistumisena.
Jos palveluita ja asiointipaikkoja ei jatkuvasti kehitetä, Malmi taantuu. Sosialidemokraattien työ aluekeskusten puolesta lähtee siitä, että kun kehitetään yhtä keskusta, sen hyvinvointi säteilee koko sitä ympäröivälle alueelle. Tätä ajatusta voidaan soveltaa Helsingissä kaupungin sisällä, Oksa ehdottaa.
Malmi on koillisen Helsingin aluekeskus. Jos sitä kehitetään, sen menestys auttaa myös Malmin ympärillä olevia lähiöitä menestymään, hän sanoo.
Malmin hyvinvointi heijastuu koko Koillis-Helsingin hyvinvointiin. Jos Malmi ei säily elinvoimaisena, myös sen ympäristön eli koko Koillis-Helsingin haasteet kärjistyvät.
– Työtä Koillis-Helsingin hyvinvoinnin eteen on tehtävä. Toimeen on tartuttava yhteistyössä lähiöiden, kaupunkien, valtakunnan ja Euroopankin tasolla. Tietenkin niin, että ihminen tulee AINA ensin, Oksa lisää.
Mirka Oksa puhui Malmin sosialidemokraattien 60-vuotisjuhlassa sunnuntaina 24. helmikuuta. Oksa on sosialidemokraattien kansanedustajaehdokas Helsingissä.
Lisätietoja:
Mirka Oksa, 040 5224378.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home